Tuotteet

MIEHET

Tuotteet – Miesten muoti

Tuotteet: Miesten muoti ja pukeutumiskulttuuri on muuttunut paljon viime vuosina. Tänä päivänä miehillekin on tarjolla paljon erilaisia tyylejä, joista valita mieleisensä. Eri vaatebrändien suunnittelijat ovat panostaneet myös miesten pukeutumiseen tänä päivänä enemmän ja enemmän. Jotain kertoo myös se, että sosiaaliseen mediaankin on ilmestynyt pukeutumisinspiraatiota myös miehille. Meidän valikoimastamme löytyy paljon erilaisia tyylejä niin arkeen kuin juhlaan, ja kaikkea siltä väliltä. Tälle tuotesivulle olemme koonneet kaikki miesten tuotteet yhteen ja samaan paikkaan. Laajasta valikoimastamme löytyy paljon erilaisia neuleita, takkeja, asusteita ja collegevaatteita niin arkeen kuin juhlaan.

Urheilullisempi ja rennompi miesten muoti on nostanut päätään jo hetken aikaa. Nykyään arkena halutaan tuntea olo rennoksi ja mukavaksi. Collegevaatteet ovat todella trendikkäitä, eikä niitä luokitella enää niin sanotuiksi “rönttövaatteiksi”. Valikoimastamme löytyy paljon mahtavia collegetuotteita, joihin voi tutustua esimerkiksi Tommy JeansinGantin ja Billebeinon tuotesivuillamme.

Tuotteet – Miesten vaatteet töihin ja vapaa-aikaan

Arkena saa pukeutua rennosti mutta on myös miehiä, jotka tarvitsevat siistimpää vaatetusta töissä ja haluavat pukeutua myös vapaalla siistimmin. Tämä niin kutsuttu Smart Casual -look on nykyään todella suosittu pukeutumistyyli. Smart Casual tarkoittaa rentoa mutta siistiä pukeutumista, mihin kuuluu tyylikkäät kauluspaidat kuin chinotkin. Eikä unohdeta blazereitä! Tämä tyylisuunta on siitä mielekäs, että sen kanssa pärjää niin töissä kuin viikonlopun riennoissa. Valikoimastamme löytyy tyylikkäitä chinoja ja suoria housuja useammalta merkiltä. Tutustu housuvalikoimaamme tästä. Miesten kauluspaidat ja tyylikkäät blazerit ovat myös osa tätä tyylikästä Smart Casual -tyyliä. Turon valikoimastamme löytyy mahtavia tuotteita tyylikkääseen arki- , työ- sekä juhlapukeutumiseen.

Valikoimastamme löytyy myös asut viimeisteleviä asusteita. Tyylikkäät vyöt viimeistelevät tyylin ja pitävät housut ylhäällä. Lämpimät päähineet ovat osa suomalaisten pukeutumista Suomen sääolosuhteidenkin takia. Juhlapukeutumisen viimeistelee aina näyttävät solmiot ja rusetit. Eikä unohdeta laukkuja ja lompakoita! Valikoimastamme löytyy erilaisia laukkuja ja lompakoita kaikenlaisiin tilanteisiin ja käyttötarkoituksiin. Eikä unohdeta tietenkään alusvaatteita ja sukkia. Niistähän koko asukokonaisuuden kasaaminen alkaa.

Ekologisuus vaatealalla nostaa päätään ja olemme myös koonneet ekologisen muodin sivun, josta löytyy paljon eri tuotemerkkiemme ekologisista materiaaleista valmistettuja vaatteita.